Addis III

Olen vuokrannut huvilan ja palkannut palvelijattaren sekä puutarhurin. Lisäksi pakettiin kuuluvat työnantajan puolesta palkatut vartijat. Omaisuuteni seilaa edelleen jossain Punaisellamerellä, joten talossa on tyhjää ja avaraa. Parasta huvilassa on kuitenkin sen puutarha, jossa on komea akaasiapuu ja muutamia pienempiä puita. Joka ilta auringonlaskun aikaan kolme tai neljä helttaiibistä saapuu yöpymään pihapuuhun, pitäen kovaa raakkuvaa ääntä. Aamuisin ja iltapäivisin puutarhasta voi helposti laskea yli 30 lintulajia, joista melkein kaikki sellaisia, ettei niitä näe muualla kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, monet vieläpä etiopialaisia endeemejä. Suomesta tuttuja lintuja ovat ainoastaan tervapääskyt, haarapääskyt, harmaasiepot, mustapääkertut ja pajulinnut, joita esiintyy täällä talvehtivina.

Etiopiassa melkein kaikki on aina vaikeaa. Lähi-idässä tottui siihen, että kaikkea on saatavissa helposti ja halvalla - usein vieläpä 24 tuntia vuorokaudessa - eikä pienten käytännön asioiden suunnittelemiseen siksi tarvitse kuluttaa kovin paljon aikaansa. Etiopiassa elämä on ensinnäkin erittäin raskasta ilman yksityisautoa. Pimeän aikaan ei ole takseja ja valoisa aika kuluu töissä. Löytääkseen ravintolan, jossa saa sinä päivänä ruokaa, joutuu kävelemään joskus useita kilometrejä. Perustavaroiden kuten vaikkapa huovan tai hellan hankkiminen on todella iso operaatio. Kaikkeen tarvitaan palveluskuntaa ja vaikka tulee hyvä mieli siitä, että sillä rahalla taas muutama pieni afrikkalaislapsi saa ruokaa pöytäänsä, pikku puroista syntyy joki eikä kaikki tämä suinkaan tule halvaksi, varsinkin kun hintataso on valkoihoiselle korkeampi kuin Lähi-idässä (mutta sekä hyödykkeiden että palvelujen laatu kuitenkin paljon huonompi).

Käveleminen kaupungilla ei ole mitään mieltäylentävää, sillä varsinaista keskustaa ei oikeastaan ole ja kaikki yritykset sijaitsevat vilkkaiden joskin huonokuntoisten maanteiden varsilla. Kuivalla säällä ne ovat tomuisia ja pöllyäviä, sateella taas muuttuvat ruskeaksi liejuksi. Kaduilla kulkee lammaslaumoja, seebuja ja aaseja sekä tietysti laumoittain ihmisiä, jotka tuijottavat ja osa heistä kinuaa rahaa, saattaen kulkea inisten perässä kilometrejäkin. Ilmeisesti paikallisten naisten flirttailukulttuuriin kuuluu koskettaa valkoihoista miestä muka vahingossa ja sitten kiirehtiä muualle. Aika ajoin saa pidätellä hengitystään, koska päälle pelmahtaa kuvottavia löyhkiä roskakasoista, mädäntyvistä raadoista tai ulosteista.

Koska ollaan kahden ja puolen kilometrin korkeudessa, useimmiten on varsin koleaa tai suorastaan kylmä. Taloon on joutunut hankkimaan erillisiä sähkölämmittimiä. Rakentamisen laadusta täällä sai jonkinlaisen kuvan sunnuntaina, jolloin koko päivä ja ilta olivat kaatosadetta, pilaten taas tämänkin viikonloppuni suunnitelmat. Ikävä kyllä sade ei rajoittunut ulkotiloihin, vaan huvilani sinänsä suureellisen salin katto alkoi vuotaa kuin seula ja olohuoneesta tulikin järvi. Kun sähkötkin vähän väliä katoavat tuntien ajaksi, voi vain maata selällään jääkylmässä vuoteessaan pilkkopimeässä tyhjässä talossa, kuunnella tippuvan veden ääniä ympärillään ja uneksia Beirutista.

Yksi kummallisimmista asioista täällä on se, kuinka täällä oleville länsimaalaisille kehittyy omalaatuisia kielellisiä konventioita. Melkein kaikki ovat tavalla tai toisella tekemisissä kehitysavun tai sen lieveilmiöiden kanssa ja ovat siksi joutuneet opettelemaan alan slangin. Sitä sitten toistellaan ikään kuin samojen asioiden parissa työskenteleville kollegoille pitäisi yhä yrittää osoittaa olevansa lahkon jäsen, mutta samaan aikaan hyvin vähän puhutaan siitä, miksi kaikki nämä ulkomaalaiset itse asiassa ovat täällä. Puhutaan kyllä rahoitusinstrumenteista ja raportointimekanismeista, mutta hyvin vähän siitä, mitä kaikella tällä rahalla, hallinnolla ja raportoinnilla itse asiassa on tarkoitus tehdä, on tehty, tai saatu aikaan, ja miksi. Ehkä se "miksi" on jotain niin itsestäänselvää, ettei sitä kyseenalaisteta. Usein kuitenkin herää vaikutelma, että byrokratiasta ja koordinaatiosta tulee itsetarkoituksellisia asioita eivätkä aika, energia tai aina rahakaan riitä siihen, mihin tarkoitukseen kaikki nämä rakenteet alun perin luotiin.

Muualta

Kestettyäni kuukauden Afrikassa ihmeen terveenä onnistuin lopulta saamaan kuumetaudin, jonka pahin oli perjantain ja lauantain paikkeilla, raunioittaen myös viikonloppusuunnitelmani matkustaa muutaman kymmenen kilometrin päässä Addiksesta sijaitsevaan Debre Libanokseen eli täkäläiselle Libanonvuorelle. Siellä on myös etiopialaisortodoksisen kirkon keskuspaikka. Tänään on ensimmäinen terve päiväni viikkoon.

Edellistä blogimerkintää kirjoittaessani en ollut vielä edes tietoinen siitä, että Ahtisaari toden totta lausui julkisuuteen tosiasioita Georgian sodasta. Ihailtavaa rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Samaa ei voi sanoa kaikista Suomessa vaikuttavista keskustelijoista, joista osan käsittämättömät älähdykset voi ehkä kuitata silkaksi tietämättömyydeksi ja harhaisen maailmankuvan tuotteiksi, mutta osan kohdalla, jääkööt nimet mainitsematta, on kyllä kyse valehtelemisesta, josta siitäkin edellisessä merkinnässä enteellisesti jotain höpisin. Jotkin lausunnot on nimittäin annettu vastoin tietoja, jotka lausujilla on täytynyt olla käytössään jo asemansa tai taustansa puolesta.

Ahtisaaren rinnalle rehellisen keskustelukulttuurin edistäjäksi näyttää nousseen Alexander Stubb, jota en muuten olisi ryhtynyt tässä erikseen kehumaan, mutta kun panettelu häntä vastaan näkyy Suomen tiedotusvälineissä olleen viime viikkoina kohtuuttoman halpamaista, on tähän yhteyteen mainittava, etten toistaiseksi ole nähnyt hänen lausunnoissaan mitään, mitä tarvitsisi hävetä tai katua - päinvastoin. Toisin on laita joissain viimeaikaisista Stubbin-vastaisista vuodatuksista, jotka tuovat mieleen Serbian ja Venäjän tiedotusvälineiden absurdit salaliittoteoriat Ahtisaarta vastaan tämän saatua rauhannobelin. Ehkä sylttytehdas onkin sama, kuka tietää. Yksikin valtioneuvoston jäsen onnistui valtalehden pääkirjoitussivun artikkelissaan kolmasti peräkkäin toistamaan "Georgian hyökkäys", mikä on aika mielenkiintoista, kun Suomi tiettävästi ei ole tunnustanut Etelä-Ossetiaa osaksi Venäjää vaan maakunta on kiistattomasti tunnustettu osaksi Georgiaa. Venäjän hyökätessä myös se itse oli tunnustanut Etelä-Ossetian osaksi Georgiaa ja Georgian itsenäiseksi valtioksi. Puhumattakaan siitä, että Georgian vastatoimien aikaan osseettimilitiat olivat tulittaneet georgialaiskohteita jo päiväkaudet ja Venäjä rynnännyt lisäjoukoin Etelä-Ossetiaan, joka siis on osa Georgiaa eikä Venäjää.

Stubb toimi Georgian kriisissä oikein, suoraselkäisesti ja ryhdikkäästi - ja kaiken lisäksi hän on toimissaan ja lausunnoissaan ollut jatkuvasti moitteettoman asiallinen ja diplomaattinen. Hän ei ole syyllistynyt kunnianloukkauksiin edes katkerimpia poliittisia vastustajiaan vastaan. Ehkä hänestä tulee vielä jonain päivänä uusi Ahtisaari. Tällaisista suomalaisista poliitikoista voi olla maailmalla ylpeä.

Georgian sodan jälkeen teettämiensä suurlähettiläsarvioiden luovuttaminen Helsingin Sanomain käyttöön vaikuttaa kyllä ensinäkemältä yllättävältä vedolta, mutta kirjoittajilta oli kyllä tiettävästi kysytty lupa julkaisuun. Tuskinpa julkaiseminen täysin harkitsematta tapahtui, eiköhän sillä liene ollut tarkoitus. Jotkut ovat kauhistelleet, että kyllä Kreml nyt suuttui. Eiköhän Tehtaankatu kuitenkin ollut omilla keinoillaan saanut arviot käsiinsä jo ennen Hesaria.

Georgiasta puheen ollen, suorastaan yllättävästi Venäjä vetäytyi osista miehittämiään vyöhykkeitä Gorin ja Potin alueilla, mutta miehittää silti edelleen Abhasian naapurissa sijaitsevaa Kodorin solaa sekä strategisia kukkuloita aivan Tbilisin kupeessa. Onko kukaan käynyt viime aikoina katsomassa, kenen joukkoja muissa strategisissa vuoristolaaksoissa Kaukasuksella liikkuu? Sekä Etelä-Ossetiaan että Abhasiaan on omavaltaisesti liitetty georgialaisia lähialueita rajojen hämärtämiseksi ja ikuisten konfliktien aikaansaamiseksi. Samalla on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että Mihail Saakashvili menestyi sittenkin paremmin kuin median tuomiosta voisi päätellä: kriisin nopea ja onnistunut kansainvälistäminen on todennäköisesti pelastanut Georgian demokraattisen järjestelmän - ainakin vähäksi aikaa. Kuvaavaa onkin, että Saakashvilin entinen haukkamainen puolustusministeri Irakli Okruashvili, joka aikanaan jatkuvasti lobbasi Etelä-Ossetian ja Abhasian palauttamiseksi Georgian hallintaan nimenomaan sotilaskeinoin, yrittää nyt kaikin tavoin mustamaalata maltillisempaa Saakashviliä. Oliko Okruashvilin toiminta alun pitäenkin provokaatiota?

Amerikan Yhdysvalloissa presidenttikilpa kiihtyy loppusuoralle ja Obaman niukka johto näyttäisi säilyvän. Kampanjoiden sisältä kantautuvista tiedoista voi päätellä, että mediakulissien takana presidenttipeli on Amerikassa suorastaan tiedettä. Kampanjajoukot analysoivat kiihkeästi vaa'ankielisiä kohdeyleisöjä vaa'ankielisissä osavaltioissa, yrittäen käännyttää vielä viime metreillä mahdollisimman monia liikkuvia äänestäjiä. Lopputulos ei ole vielä kirkossa kuulutettu ja saattaa olla, että nämäkin vaalit ratkeavat hyvin täpärästi yhdessä osavaltiossa.

Ja Suomi ilmeisesti on vaarallisempi paikka kuin moni luulee. Paitsi, että maassa on Länsi-Euroopan maista eniten henkirikoksia asukasta kohden ja vähiten poliiseja ja tiedusteluresursseja, maan koululaitos näyttää huipputilastojen lisäksi tuottavan myös varjopuolisia ammuskelijoita. Viimeisimmän tiedon mukaan on nyt myös kansainvälinen terrorismi rantautunut Suomeen, kun PKK:n epäillään tehneen Turkin lähetystöä vastaan samanlaisen polttoiskun, joita järjestö on viime aikoina tehnyt muuallakin Euroopassa. Henkilövahingoilta vältyttiin, joten iskua on helppo vähätellä, mutta miten käy seuraavalla kerralla? Lopullisesti lintukodon illuusio rikkoutunee sitten, kun Suomi kokee ensimmäisen Anna Lindhinsä, Olof Palmensa tai Litvinenkonsa. Toistaiseksi Ahtisaari, Stubb, Heidi Hautala ja Olli Rehn ovat voineet liikuskella henkivartijoitta, autoa ei ole tarvinnut tarkistaa pommien varalta eikä missään ole vielä uutisoitu suomalaisten mielipidevaikuttajien salaperäisistä auto- ja helikopterionnettomuuksista tai kuolemista radioaktiivisiin aineisiin, tunnistamattomiin hermomyrkkyihin tai bulgarialaisiin sateenvarjoihin.

Ahtisaari

Martti Ahtisaari sai lopulta odotetun Nobelin rauhanpalkinnon, ja kyllä hän sen ansaitsikin, mitä ei voi sanoa aivan kaikista Nobelin saajista. Namibian ja Kosovon kansat tulevat aina muistamaan Ahtisaarta tuesta itsenäistymisprosesseilleen. Lisäksi Ahtisaari on saanut aikaan rauhansopimuksen Acehiin sekä työskennellyt rauhan hyväksi myös Irakissa, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Irlannissa - ja varmaan muuallakin.

Lyhyen presidenttikautensa aikana Ahtisaari toi myös Suomen valtionhallintoon uusia raikkaita tuulia, tuulettaen kylmän sodan ja suometuksen ajan pöhöä ja kannattaen vankasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Jos se Ahtisaaresta riippuisi, Suomi olisi liittynyt Natoonkin jo silloin, kun se olisi ollut mitä luonnollisinta. Suomalainen historiankirjoitus tulee ehkä vasta jälkijättöisesti antamaan Ahtisaarelle ansaitsemansa tunnustuksen osavastuusta, että hän auttoi saamaan Suomen kurssin länsimaisten demokratioiden tielle. Valtiomiestaitoa kuvastaa parhaiten se, että Ahtisaari on tukeutunut kannoissaan tietoon ja asiantuntemukseen sekä ympäröinyt itsensä liehittelijöiden sijaan nuorilla lupaavilla kyvyillä. CMI:nsä avulla hän on usein saanut aikaan enemmän rauhan hyväksi maailmalla kuin virallinen Suomi kaikilla kuluttamillaan resursseilla. Hän on löytänyt oikeat toimintatavat, oikeissa paikoissa, oikeaan aikaan, ja sitä jos mitä on valtiomiestaito.

Ahtisaari on uskaltanut sanoa asioista totuuden mukaisesti silloinkin kun se ei ole ollut muodissa. Hän totesi Irakin sodasta, että se oli aivan yhtä oikeutettu tai oikeudeton kuin Clintonin interventio Kosovoon. Hän antoi tukensa Turkin EU-jäsenyydelle. Ja on vaikea uskoa, että kaikkien tietojensa valossa Ahtisaari päästäisi suustaan jotain sellaista kuin että Georgia oli syyllinen Venäjän hyökkäykseen sinne. Jos on asioita, joita ei voi sanoa ääneen, on parempi olla vaiti kuin häpäistä itsensä ja maansa valehtelemalla kuoron mukana, vaikka epärehellisyys olisi muotia. Politiikka loikkii kepeästi muotipuheista toisiin, mutta historia on armottomampi ja sillä on kiusallinen tapa muistaa typeryydet, joita poliitikot myöhemmin haluaisivat unohtaa sanoneensa. Oikeassa olijoiden ainoa toivo on usein historia.

Tämän päivän Suomesta on vaikea löytää toista elossa olevaa poliitikkoa, jossa olisi samaa kosmopoliittista suuruutta kuin Ahtisaaressa - eikä suuruutta ole tässä sanottu ainoastaan pilke silmäkulmassa, vaan tosissaan. Toivottavasti Ahtisaaren jalanjäljet jatkuvat vielä tästä eteenpäinkin, niin Afrikassa, Balkanilla kuin muuallakin maailman kriisialueilla.

Addis II

Olen löytänyt sopivan talon, jonka ehkä vuokraan, kunhan vaaditut tarkastukset on siellä tehty. Se on miellyttävä huvila, jossa on oma puutarha. Puutarhassa kasvaa akaasiapuita, mikä on miellyttävää, sillä muuten Addis on täynnänsä istutettua australialaista eukalyptusta.

Luonnonvaraisten puiden ja pensaiden ansiosta valitsemani talon puutarhassa onkin hyvä lintukanta. Siellä on paljon kolmea täällä hyvin yleistä peippolintua: ogadeninhemppoja, viiruhemppoja ja afrikansitruunahemppoja. Lisäksi siellä on loistopeippoja: ruusupeippoja, punaposkipeippoja ja pronssimanikkeja. Piha-akaasiassa on pieni yhdyskunta ylänkökutojia ja muurissa taas etiopianvarpusia. Latvustossa liikuskelee kyläloistokottaraisia, munkkikuhankeittäjiä ja etiopiansavannisieppoja. Punaotsaseppä istuu vankalla oksalla liikkumattomana. Pensaiden keskiosissa viihtyy erinomainen laulaja, pensaspunatasku, ja niissä liikuskelee lisäksi oliivirastaita ja tuhkapriinioita, kun taas pensaiden kukinnoissa hyörii säihkymedestäjiä ja ruusurintamedestäjiä. Kaikkialla liikkuu pieninä ryhminä täplähiiroja. Taivaalla kaartelee afrikanhaarahaukkoja ja huppukorppikotkia.

Villejä nisäkkäitäkin näkee yllättävissä paikoissa Addiksen kaupungin alueella. Eilen näin kirkkaassa päivänvalossa savannipuikkijan - pienen antiloopin - kansainvälisen karjantutkimusinstituutin kampusalueella pienen lammen rannassa, jossa oli myös harmaahaikaroita ja afrikanhanhia. Kaksi kyseisellä kampuksella työskentelevää uutta luontoharrastajatuttavaani olivat nähneet vähän aiemmin myös täplähyeenan kampusalueella keskellä päivää, ja lauantaiaamuna löysimme havaintopaikan läheltä aivan tuoreet hyeenan jätökset.

Entotto

Etiopian hallitus on aikeissa tällä viikolla saattaa voimaan kiistellyn yhdistyslain, joka rankasti kaventaisi kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia. Etiopia on siten matkalla vapaudeltaan Afrikan keskitasoa olleiden maiden joukosta takaisin täyteen autoritariaan, jota joukkoa jo Zimbabwe, Sudan, Eritrea, Kongo ja moni muu mantereen maista edustaa. Afrikan vapaimpia maita ovat Freedom Housen listauksen mukaan tällä hetkellä esimerkiksi Mali, Senegal, Benin, Botswana ja Etelä-Afrikka. Monet kansainväliset kansalaisjärjestöt, kuten Civicus ja Human Rights Watch ovat julkaisseet raportteja Etiopian viime vuosien kielteisestä demokratiakehityksestä ja varsinkin viime aikoina yhdistyslaista.

Afrikan sarvessa tapahtuu muutenkin mielenkiintoisia asioita. Somalian rannikkovedet ovat olleet merirosvouksen riivaamia jo vuosikausia, mutta hiljattain somalimerirosvot osuivat vahingossa arkaan paikkaan kaapatessaan ukrainalaisomisteisen rahtilaivan, jossa kuljetettiin venäläistä aselastia Afrikkaan. Laivassa oli muun muassa yli kolmekymmentä T72-panssarivaunua ja kranaatinheittimiä. Kenia on väittänyt aselastin olleen tulossa itselleen, mutta kenialainen merenkulkujärjestön edustaja erehtyi päästämään suustaan, että aseet olivatkin matkalla Etelä-Sudaniin. Mies pidätettiin oitis syytettynä "hälyttävien lausuntojen antamisesta". Venäjä on lähettänyt sotalaivansa Adeninlahdelle, jossa on tungosta jo entisestään, sillä siellä on amerikkalaisia sotalaivoja, ranskalaisia ja Aasiastakin tulleita. Kaikkia alkoi yhtäkkiä kiinnostaa Afrikan sarven rannikkovesien valvonta.

Sunnuntain vietin Addiksen pohjoispuolisella Entottovuorella, jossa sijaitsee kolme Addiksen vanhinta kirkkoa, ikivanha luolakirkko, vähän uudempi keisari Menelikin rakennuttama ja näyttävin, pastellisävyin maalattu kirjava keisarinna Zauditun rakennuttama kirkko. Entisaikaan keisarikunnan pääkaupunki muutti paikkaansa säännöllisesti keisarin kannatusalueen ja alueen resurssien mukaan, mutta Menelik siirsi sen pysyvästi Addikseen. Vaikea kuvitella, että Entotton kyläpahanen toimi joskus valtakunnan pääkaupunkina ennen kuin Addis alkoi levitä vuoren alapuoliselle ylätasangolle.

Entottovuorilla sijaitsee myös luonnonsuojelualue, johon alun perin tulin löytääkseni jäänteitä alkuperäisistä akaasia- ja katajametsistä. Valitettavasti nykyisin suurin osa vuorenrinteistä kasvaa australialaista nopeakasvuista eukalyptuspuuta, jota on istutettu kaikkialle Etiopiaan suuria määriä. Eukalyptusmetsät ovat luonnonmetsiin verrattuna hiljaisia ja melkein elottomia. Onnistuin siitä huolimatta vahingossa löytämään yhdestä eukalyptusmetsästä suuren pöllön - ilmeisesti afrikanpöllön - jonka ympärillä hyöri varoittelijoita: tikka, turako ja ruostelintuhaukka. Vuoren yläpuolella kaarteli suurina parvina suomukorppikotkia ja etiopiankorppeja, joka on maailman suurin varislintu. Nisäkkäistä täplähyeenat ovat Entotton rinteillä ja solissa yhä yleisiä. Paikka paikoin niitä voi nähdä kirkkaassa päivänvalossakin. Ilma on vuorilla ohutta ja Entottovuorilla harjoittelevatkin kuuluisat etiopialaiset maratoonarit juoksemista.

Vaellukselleni sain kaksi satunnaista seuralaista. Toinen oli etiopialainen opiskelija, joka työskentelee vapaa-aikoinaan oppaana ja tarjosi myös autonkuljettajan palveluksia. Toinen oli hollantilainen keski-ikäinen rikkaan perheen perijä, joka oli lukenut lakimieheksi, muttei ollut koskaan elämässään tehnyt palkkatyötä, vaan matkustelee pitkin Afrikkaa harrastaen botaniikkaa ja etnologiaa. Hän on opetellut kymmenisen afrikkalaiskieltä ja puhuu sujuvasti amharaa, ja hän on asunut jonkin heimon parissa Madagaskarilla. Mies oli käynyt myös Suomessa ja muisti Turun ja Tampereen tuomiokirkot, muttei jostain syystä lainkaan Hugo Simbergin maalauksia Tampereen tuomiokirkossa. Kummankaan vaelluskumppanini nimeä tai osoitetta en tullut ottaneeksi talteen tai antaneeksi omaani, koska jotenkin tällaiset ihmiset ovat sellaisia, että heihin törmää jonain päivänä uudestaan jos on törmätäkseen.

Laukustani ovat ylimääräiset kynät loppu, koska jokainen vastaantuleva pikkulapsi kärttää niitä. Tietä pitkin kävellessä metsiköistä ja sivupoluilta alkaa yhtäkkiä kuulua "faranji, faranji, money money" ja yksikin lapsi kulki pari kilometriä alas vuorenrinnettä Addista kohti hokien koko ajan rahaa, birrejä, kyniä. Itse asiassa syy siihen, että jouduin palaamaan vuorelta alas saakka kävellen, oli se, ettei minulla ollut yhtään pikkubirrejä, vaan pienin raha lompakossani oli sata birriä, jota ei olisi voinut tarjota pikkubussille. Vasta ensimmäisessä vastaantulleessa kahvilassa - ja etiopialainen kahvi on aina erinomaista, varsinkin pitkän vaelluksen jälkeen - saatoin rikkoa rahani ja saada pikkurahaa matkustaakseni Sheromedaan ja lopulta keskustaan.

Kaupunkia lähestyttäessä vuorten rauha ja puhtaus muuttuu ihmistungokseksi ja kaikkialla on kirjaimellisesti paskaista (ts. ihmisulosteita saatikka kotieläinten kadunvieret, polut ja pensaikot täynnä). Tästä tuleekin mieleen, että ainoa paikka Addiksessa, jossa toistaiseksi olen nähnyt marabuhaikaroita, on teurastamon liepeillä, josta kumpuaa mädäntyneen raadon haju kilometrien päähän.

Hotellissani oli taas väkeä kokoontunut jalkapallon ääreen: Suomeen haluavia somaleja, turkkilaisia tekstiilikauppiaita, kiinalaisia tienrakennusinsinöörejä, tanskalaisia naispuolisia kehitysapuvapaaehtoisia, jotka ovat kahdessa päivässä saaneet kylkeensä etiopialaisia poikaystäviä. Kuulen paljon uutisia siitä, miten voi hankkiutua ulkomaille töihin - tai siitä, mitä kaikkea voi myydä Etiopian markkinoille. Tienrakennuskoneita esimerkiksi ja puuvillavaatteita. Toisin sanoen: Etiopia tuo lähes kaiken tavaran ja vie puolestaan työvoimaa, varsinkin vähänkään koulutettua.

Addis Abeba

Sateita on paljon harvemmassa, mutta niitä on edelleen. Eilen kävin katsomassa kolmea mahdollista taloa, joita tarjotaan vuokralle. Asuminen tapahtuu tosin sitten ilman ainuttakaan huonekalua kunnes rahtilaiva on tuonut tavarakuormani Džibutiin ja byrokratia antanut myöten sen toimittamiseksi maateitse edelleen Addikseen.

Suomalaisen kannalta onnellisesti kahvi on erottamaton osa etiopialaista kulttuuria ja lievittää 2,4 kilometrin korkeudessa elämisen väsyttävää vaikutusta. Kahvi on vahvaa ja erinomaista, onhan Etiopia kahvin alkuperämaa. Etiopialaiset kutsuvat kahvia nimellä buna, mutta me tunnemme sen nimellä, jolla arabikauppiaat sen aikoinaan eurooppalaisille välittivät. Arabiankielinen nimi qahwa perustunee eteläetiopialaisen Kaffan alueen nimeen, josta kahvi lienee alun perin kotoisin.

Täkäläinen kahviseremonia edellyttää aina vähintään kolmen kupin juomista, koska vähempi tuo uskomusten mukaan huonoa onnea. Joskus muinoin joku oli hukkunut jokeen juotuaan vain kaksi kuppia kahvia, minkä vuoksi asiasta tuli tabu. Kahviseremonian toteuttaa nainen ja miesten kuuluu istua tai lojua palveltavina sekä saada mahdollisimman paljon aikaa kulumaan. Asuinpaikassani kahviseremonia on käynnissä alakerran aulassa joka ilta. Kahvia keittävä rouva korosti kahvitarjoilun olevan ilmaista, mutta parin päivän päästä hän nurisi hieman siitä, että olin pitänyt kahvistansa, mutten ollut antanut mitään lahjaa. Lahja tarkoittaa rahaa.

Kuten niin monessa eteläisessä maailmankolkassa, Etiopiassakin kaikkialla vetelehtii toimettomia tai lähes toimettomia nuoria miehiä, oltiinpa kaupunkien keskeisillä alueilla tai kaukana maaseudulla. Miehiä vetelehtii tekemättä mitään, juomassa kahvia tai juoruamassa. Samalla naiset raatavat raskaassa työssä, usein lapsetkin. Naisten näkee kantavan uskomattomia tavarakuormia koreissa päidensä päällä.

Tämän työnjaollisen instituution merkitys valkeni hieman paremmin eräässä kaupungin luoteispuolisessa kylässä, kun pellon laidalla keskellä ei-mitään lojunut nuorimies yritti kinuta minulta kuulakärkikynää, mistä kieltäydyin koska olin jo sinä päivänä antanut Liettuan parlamentin nimeä kantaneen varakynäni pikkulapselle, joka epäilemättä sen avulla kouluttautuu ja jonain päivänä kehittää maataan. Nuorenmiehen piti sitten osoittaa tärkeyttään muilla tavoin ja niinpä hän kääntyi pellolle päin ja alkoi huutaa autoritäärisiä ohjeita siellä kyykyssä raatavalle nuorelle naiselle, joka oli tietysti hänen vaimonsa. Niin, täytyyhän jonkun hoitaa työnjohtoakin.

Ei tarvitse mennä Addis Abebaa kauemmas, kun löytää Etiopiassa endeemisen helttaiibiksen yleisenä erilaisilta viheralueilta, yleensä käyskentelemässä pieninä ryhminä oman lajin kesken tai yhdessä kahden muun yleisen iibislajin, pyhäiibiksen ja hadadaiibiksen kanssa. Helttaiibis pitää mainita tässä yhteydessä siksi, että sen ääni - käsittämätön kovaääninen ja kumea raakkuminen - on lähestulkoon osa kaupunkikuvaa ja Addiksen laitamien tunnelmaa.